lauantai 28. heinäkuuta 2012

Iivarin yksiön esittely

Iivari asuu Siirin kanssa samassa talossa, mutta omassa yksiössään. Poikamiehen yksiö on peruspinta-alaltaan saman kokoinen kuin Siirilläkin, mutta parvi on Iivarilla pienempi.Yksiön huonekalut ovat vielä vähän mietintävaiheessa, mutta tässä ovat nyt ne, jotka ovat valmiina.
Huonekalut Iivarin yksiössä ovat kirsikanvärisiä ja tekstiilit turkooseja. Värit valikoituivat mattokankaan perusteella. Niissä on turkoosia ja kirsikan väristä.  Iivari on juuri päivänokosilla penkkisängyllä. Mieheltä on jäänyt syömisen jäljet korjaamatta ja leipäkin kuivuu pöydällä. Turkoosi kannu on tavaravaihdossa saatu, muuten kaikki on omatekoista. Tuolin selustalla on Iivarin uusi tuohireppu, josta olenkin postannut aikaisemmin.
Tykkään itse eniten, kai värin puolesta, virkkaamistani verhoista, tyynyistä, lampunvarjostimesta ja parvella olevan sängyn päiväpeitteestä (kulmaa vähän näkyy).
Matot näkyvätkin tässä kuvassa paremmin. Iivari on muusiikkimiehiä ja soittelee pianollaan päivittäin. Pianon päällä olevat kupariset kynttilänjalat olen punonut itse. Pianon päällä on enkelipatsas, jonka olen saanut swapistä. Se jäi tässä kuvassa juuri Iivarin pään taa piiloon, mutta ensimmäisessä kuvassa se näkyy.
Musiikkimiehellä pitää tietenkin olla kunnon radio, josta voi kuunnella musiikkia aina kun hän on kotona. Radio on 50-luvun mallia. Karusellipöytä tai kirjakaruselli, miksi tuota pöytää kutsutaankin, on myös aika kiva huonekalu. Pöydällä oleva liina ja kulmikas lamppu ovat swapissä saatuja. Punottu kuparikori, kannu ja kirjat ovat omatekemiä.
Iivarin sänky on pikkuisella parvella katon rajassa. Sängyn päädyt olen punonut paperinarusta. Pesupöytä ja pyyheliinateline ovat vähän liian korkeita huonekaluja näin ahtaaseen tilaan, mutta tässä vaiheessa ne ovat nyt siellä. Mitään kaiteita ei vielä ole eikä myöskään tikapuita tai rappuja, koska tämä on vielä kesken ja voi muuttua aivan toisenlaiseksi.Syy siihen,miksi täällä on niin keskeneräistä on se, että Siiri ja Iivari ovat tehneet puutarhaa niin innolla, ettei energiaa ole enää jäänyt sisustamiselle.

1 kommentti:

  1. Kiva yksiö boxi Iivarillakin. Tykkään myöskin virkkauksistasi. Kauniit verhot!

    VastaaPoista