maanantai 22. lokakuuta 2012

Jakkara

Sateisella säällä sisätilat tuntuvat vanhoissa taloissa koleilta. Siirillä on onneksi toimiva hella, joka antaa lämpöä kohmettuneille tassuille.Siiri onkin sytyttänyt tulen hellaan ja aikoo istuskella sen edessä, kunhan vaan saa tulen ensin kunnolla syttymään. Uusi jakkara on syntynyt Nukkekoti Väinölän tapaan -kirjan ohjeella.

tiistai 16. lokakuuta 2012

Joskus idean toteuttaminen vie enemmän aikaa kuin mitä alunperin on arvellut.  Sain päähäni, että Siirin ja Iivarin puutarhan syystyöt ovat vielä kesken lehtien haravoinnin osalta. Mietin, että tekisin ruskanvärisiä lehtiä paperista, mutta sitten huomasin, että juhannusruusun lehdet ovat tarpeeksi pieniä ja sopivan värisiä. Siispä keräsin ensin niitä ja riivin lehdet irallisiksi ja laitoin kuivumaan lämpöpatterin viereen muutamaksi tunniksi. Mutta mistä ovat myrskytuulen kuljettamat vaahteranlehdet tehty?

Vaahteran lehdet ovat aina niin värikkäitä. En tehnyt niitäkään paperista. Muistin lukeneeni jostain, että tuoreista aronian lehdistä saa leikkurilla oikean näköisiä lehtiä. Tässä lehdet ovat juuri leikattuina. Kuivatettuina niistäkin tulee käpristyneitä ja niin aidon näköisiä. Eivätkö olekin kauniita.
Alkuperäisistä isoista lehdistä tuli korttiaskarteluun sopivaa materiaalia. Nämä on kuitenkin laitettava vielä  painon alle kuivumaan, sillä haluan näistä suoria.

maanantai 15. lokakuuta 2012

Astiahylly

Siiri on saanut uuden astiahyllyn. Ohjeen otin Nukkekoti Väinölän tapaan -kirjasta, mutta tein laatikot korkeampina. Käytin niihin ja hyllyihin Bilteman sytyketikkuja ja pystyin katkomaan sopivat pätkät listaleikkureilla. Käytössäni ei ole pöytäsahaa, joten tästä syystä tämä pieni muutos. Laatikot ovat korkeampia kuin alkuperäisessä mallissa ja niillä on vaikutusta tietenkin ulkonäköön.
Ohjeen mukaanaan olisi hyllyn alareunaan pitänyt tulla metallilangasta väännetyt koukut. Tein niiden sijaan puuhelmistä ja cocktailtikuista nupit. Väritys on myös ihan toisenlainen kuin mallissa. Hylly on sattumalta juuri saman levyinen kuin Siirin keittiön työpöytäkin, joten näistä tuli parit.

Posliinen kahviastiasto on nyt paremmin näkösällä hyllyssä. Se on niitä harvoja ostettuja tavaroita Siirin asunnossa. Muuten kaikki on roskista tehtyä. Hyllyn paikalla oli aikaisemmin puinen kaappi.

Kaappi on nyt vasemmalla sivuseinällä. Olen tehnyt sen pyökkisestä säleverholistasta joskus aikoja sitten. Jouduin siirtämään ikkunaa, jotta sain kaapin mahtumaan seinälle.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Mieluisia tuliaisia

Mieluisat tuliaiset piristävät aina. Suklaa auttaa jokaiseen vaivaan ja jos ei auta, niin se on kuolemaksi. Tällä kertaa suklaalevyjen alla olevat puumateriaalit ovat suklaata mieluisampia, sillä Etelä-Pohjanmaalla näitä kaikkia ei ole saatavana puutavaraliikkeissä. Koivuvaneria 1,5 ja 2 mm, pyökkivaneria 2 mm ja kirsikkapuuta 3,17 mm.